Työhyvinvointi on suuri intohimoni kohde: Tavoitteeni on lisätä työhyvinvointia työyhteisö kerrallaan. Tajusin tämän hyvinkin konkreettisesti tänä keväänä, kun olin lähdössä erään työyhteisön työnohjaukseen ja lähtiessäni sanoin miehelleni, että lähden nyt auttamaan...
Markus Pusa
Työnohjaus psykologien ammattitaidon ylläpitäjänä ja vahvistajana
Psykologin ammattiosaaminen pitää vahvasti sisällään ajatuksen osaamisen kartuttamisesta työnohjauksen kautta. Se ajatus iskostetaan psykologian opiskelijoihin jo aikaisessa vaiheessa. Usein aloittelevat, tai vain vähän sovellusalallaan toimineet psykologit lisäävät...
Positiivista työkykyä
Työelämän kuormitustilanteet ovat ajassamme suuret ja monella toimialalla on kasvava tarve työkykyjohtamisen vahvistamiseen – organisaatioiden täytyy pystyä sitouttamaan osaavia työntekijöitä ja tukemaan heidän työkykyään, jotta organisaation keskeiset tavoitteet...
Arvostava työyhteisö
Sillä missä, miten ja millä mielellä teemme työtämme, on merkitystä. Käytämme ison osan ajastamme työssä, joten sillä on merkitystä, mitä annamme työllemme ja mitä siltä saamme. Ennen nykyistä etä- ja hybridityöaikaa suurin osa työssä käyvistä ihmisistä teki töitä...
Tehokkuus on hyvinvoinnin lähde
Usein, kun puhumme tehokkuudesta, voi tulla hieman epämiellyttävä olo. Tehokkuus saattaa joillain ihmisillä liittyä ajatukseen siitä, että nyt täytyy painaa pitkää päivää ja saada mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti aikaiseksi ja mieluiten monella taholla...
Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu ovat liiketoiminnan kehittämisen uusi musta
Maailman trendit ja digitaaliset kanavat ohjaavat tällä hetkellä vuorovaikuttamaan asiakkaiden kanssa, personoimaan viestintää ja ymmärtämään yksilön arvomaailmaa ja tunteita. Pohdinnan aiheina ovat esimerkiksi työntekijän ja työnantajan tarpeet ja ihmisen...
Luotaimen joulutervehdys 2022
Sydämellinen kiitos tästä vuodesta ja yhteisestä työstä. Kiitos, että olemme saaneet tehdä merkityksellistä työtä myös yhdessä sinun kanssasi. Luotaimen joulubiisin upeana artistina Markus Salo, jonka myötä haluamme toivottaa joulurauhaa jokaiselle....
Itseensä luottava Suomi
Olemme niin kiitollisia, että olemme saaneet syntyä suomalaisina ja elää elämäämme vapaina, omia vahvuuksia hyödyntäen, oppien, kouluttautuen ja nauttien Suomen ainutlaatuisesta turvasta ja tasa-arvosta, sekä sen antamista mahdollisuuksista toteuttaa omaa itseämme ja...
Hyvällä ikäjohtamisella parempaan työhyvinvointiin ja tulokseen
Usein kuulen puhuttavan ikäjohtamisesta siten, että se ymmärretään 50+ ikäisten, tai ikääntyvien johtamiseksi. Ikäjohtaminen on kuitenkin kaikenikäisten hyvää, päivittäistä johtamista. Se on eri-ikäisten taidokasta johtamista, huomioiden ikään liittyvät yksilölliset...
Oletko ottaja vai antaja?
Työyhteisön kehittäjänä minulla on erinomainen mahdollisuus nähdä monta erilaista työpaikkaa ja -kulttuuria, ja tehdä havaintoja. Yksi työyhteisön ominaisuus, jota havainnoin, on kyky auttaa, tai olla auttamatta. Pahimmillaan auttamisen puutetta voisi jopa kutsua...