Odotettu Luotaimen asiakaslehti Työnohjaus & Coaching on ilmestynyt uunituoreena ja lämpimänä. Tämän vuoden numerossa kantavana teemana ovat arvostus työelämässä ja merkityksellinen työ. Missiomme on liki 15 vuoden ajan ollut lisätä arvostusta työelämään....
Markus Pusa
Arvostusta työelämään jo 15 vuotta
Luotaimen yhteiskunnallinen tehtävä on auttaa toisia onnistumaan omassa perustehtävässään. Olemme 15 vuoden ajan olleet mukana vaikuttamassa monella toimialalla siihen, että päätökset ovat oikeudenmukaisia, perustuvat ammatillisiin motiiveihin, ja etiikka kestää...
Merkityksellisyyden aika
Yhä useampi meistä esittää työelämässä itselleen kysymyksen ”miksi” tai ”kannattaako kaikki työhön uhrattu aika ja vaiva”? Samalla pohdimme sitä, mikä on meille merkityksellistä ja tärkeää; vaivan ’väärttiä’. Merkityksellisyys työelämässä rakentuu monesta asiasta,...
Merkityksellistä johtamista ja organisaatiokulttuuria
Tapio Aaltosen, Pirjo Ahosen ja Jaakko Sahimaan Johda Merkitystä (2021) kirjan inspiroimana kasvoi mielenkiintoni tutustua laajemmin merkityksellisyyden teemaan liittyvään kirjallisuuteen ja niiden eri tulokulmien tarkasteluun. Merkityksellisyyden kannalta keskeistä...
Mentorointi perehdytyksen tukena
Minulla on ollut kunnia olla mukana monenlaisessa organisaation kehittämisprosessissa valmentajana ja työnohjaajana. Useasti olemme havainneet, että perehdyttämiseen tarvittaisiin organisaatioissa lisää panostuksia. Mentorointiohjelma on toiminut mainiona apuna...
Purku auttaa, kun työssä tapahtuu odottamaton
Luotaimen palveluihin kuuluvat myös defusing-, debriefing- sekä kriisityönohjaus – menetelmät, joita kannattaa käyttää työyhteisössä tapahtuneen purkamiseen matalalla kynnyksellä silloin, kun yhteisössä tapahtuu odottamaton, vakava, tai kuohuttava tilanne, tai kriisi....
Ilkka – Merkityksellistä työtä merkityksellisille ihmisille
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Noin 500 henkilöä työllistävä konserni ei ole enää perinteinen mediayhtiö. Digitaalisten yrityspalveluiden ja markkinointiteknologian rooli yhtiön toiminnoissa on kasvanut merkittävästi ja...
Ennakointi osaksi organisaation arkea
Maailmanlaajuinen koronapandemia muutti työtä ja liiketoimintaa ennennäkemättömän nopeasti. Kriisin yllättävät käänteet ja vauhti asettivat yritykset ja organisaatiot uuden eteen. Tapahtumat vyöryivät päälle tavalla, johon ei oltu osattu varautua. Nyt myllerrys jatkuu...
Merkityksellistä työtä
Odotettu Luotaimen asiakaslehti Työnohjaus & Coaching on ilmestynyt uunituoreena ja lämpimänä. Tämän vuoden numerossa kantavana teemana ovat arvostus työelämässä ja merkityksellinen työ. Olemme saaneet olla tukemassa suomalaista työelämää jo liki 15 vuotta. Alamme...
Työ ja kriisiaika – näkökulmia työyhteisöille ja esihenkilöille
Ulkoilu ja arkiset puuhat tuovat huojennusta mielelle. Kuvan valmentajastamme Hannele Logrénista otti Matleena Kerola Venäjän hyökkäys Ukrainaan on poikkeuksellisen järkyttävä uutinen monille suomalaisille ja on luonnollista, että sodan herättämät tunteet ja...