fbpx

Valmentajat

Kati Säilä

puh. - | email: kati.saila-eiroskaa@luotain.net

KTM, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja, aikuiskasvatustieteen perus ja aineopinnot, psykologian perusopinnot. Pitkä organisaation- ja palveluiden/prosessien kehittämiskokemus 20 vuoden ajalta media-alan monipuolisista työtehtävistä, esimiestyökokemus.

Katilla on taustallaan kahdenkymmenen vuoden työkokemus media-alalta. Toimenkuvaan ovat liittyneet läheisesti liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien palveluiden suunnitteluun, rakentamiseen ja lanseeraukseen. Kokemusta organisaatiomuutoksista ja tiimien kehittämisestä, yhdistämisistä, rekrytoinneista ja perehdyttämisestä. Pitkä valmentava esimiestyö-koulutuskokonaisuus (kesto 1 vuosi). Kati on palkittu mm. organisaation sisäisellä sillanrakentaja-palkinnolla (työntekijöiden valinta).

Luonteeltani  empaattinen kuuntelija ja tehokas uuden rakentaja. Olen hyvin intuitiivinen ihminen ja saanut palautetta hyvästä ihmistuntemuksesta, toimin sujuvasti hyvin erilaisten ammattiryhmien kanssa. Hyödynnän ohjaustyössäni ratkaisukeskeistä ohjausmallia. Koko työurani ajan toimenkuvani ovat pääsääntöisesti olleet uusia, joten olen tottunut ottamaan ohjat käsiini ja toimimaan luontevasti sekä itsenäisesti että yhteistyössä muun asiakasorganisaation kanssa. Autan henkilöstöä hahmottamaan kokonaisuudet ja palastelemaan etenemisen tarvittaviin osaprojekteihin. Toimin sujuvasti hyvin monenlaisilla toimialoilla.

Olen tehnyt pitkään työtä myös vapaaehtoistyön parissa. Lähellä sydäntäni ovat myös lasten hyvinvointi ja vanhemmuuden tukeminen erilaisissa elämäntilanteissa. Tähän liittyen olen kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi. Asiakkailta saamani palautteen mukaan olen saanut kiitosta empaattisesta otteesta, kuuntelutaidosta sekä hyvin asetelluista kysymyksistä, jotka ovat vieneet ohjattavien ajattelua uuteen suuntaan.