fbpx

Kiire ja kiireettömyys

loka 16, 2013 | Blogi

Kauhea kiire? Kiire

Toisinaan asioita on paljon tehtävänä, mutta kokemus kiireestä on usein myös mielentila, jota ylläpidämme omilla ajatuksillamme. Ajatukset ”en millään ehdi” ja ”tuokin on vielä tekemättä” lisäävät tukaluutta ja stressihormoneja. Mikä sitten avuksi, kun kiire kaappaa? Kiireettä voi purkaa kahdella tavalla: etsimällä toimivia käytännön ratkaisuja ja muuttamalla omaa asennoitumista.

Käytännön ratkaisut me usein tunnemme hyvin teoriassa, mutta juuri silloin kun kiire on pahimmillaan, kannattaa muistuttaa itselleen mieleen pari perusasiaa: voimme tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan – tärkeää on luoda mielessään tärkeysjärjestys ja suunnitelma; mihin tartun ensin. Pahimmassa paniikissa unohtuu helposti myös yksi parhaista keinoista: avun pyytäminen. Vaikket voisi delegoida asioita pois, pieni sananvaihto kollegan kanssa voi auttaa jäsentämään asiaa ihan uudella tavalla. Myös reunaehtojen kertaaminen auttaa monia: teen sen minkä työajalla voin, loput minun täytyy jättää toiseen kertaan.

Apua mindfulnessista

Entä sitten se mielentila – onko kiireettömyyden kokeminen mahdollista tiiviin aikataulun ja arjen keskellä? On se, kertovat monet. Itsestään asenne ei kuitenkaan tule, vaan esimerkiksi mindfulness-harjoitusten avulla on mahdollista sitä tavoittaa. Mindfulness tarkoittaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa. Tähän hetkeen hyväksyvästi suostuminen vähentääkin stressin kokemusta tehokkaasti. Voit esimerkiksi todeta itsellesi: ”Nyt on näin, asiat ovat niin kuin ne ovat.”

Mindfulness on tehokasta myös siksi, että siinä tunteisiin suhtaudutaan myötätuntoisesti ja hyväksyvästi niitä nimeämällä ja jäsentämällä: ”Huomaan, että tunnen itseni levottomaksi tämän työpaineen alla ja se on ihan luonnollista.” Kun tunteet saavat nimen, aivomme jäsentävät kokemusta ja rauhoittuvat. Myös hyväksyvä suhtautuminen itsessään rauhoittaa ja lohduttaa. Mindfulness tuo levollisuutta myös palauttamalla elimistöä fysiologisesti: syvä rauhallinen hengittäminen käynnistää elimistössä rauhoittumismekanismin ja laskee stressihormonien tasoa.

Vinkki arkiseen rauhoittumiseen

Aloita hengittämällä syvään 5-10 kertaa. Hidasta sitten tietoisesti kävelyäsi tai toimiasi n. viiden minuutin ajaksi ja tuo samalla tiiviisti huomiosi siihen, mitä olet juuri nyt tekemässä. Muistuta itsellesi: ”Minulla on aikaa. Voin tehdä tämän asian ihan rauhassa.” Toista harjoitusta päivittäin ja voit vähitellen alkaa huomata mielessäsi kasvavaa levollisuutta arkesi töiden keskellä.

Pia Vilanen, Luotain Consulting Oy, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, mindfulness -ohjaaja

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto