fbpx

Asenne ongelmia?

loka 26, 2010 | Blogi

työnohjaaja pia vilanenValmentajana, kouluttajana ja ohjaajana löydän itseni usein tilanteesta, jossa ryhmää pohdituttaa, kuinka suhtautuisi työtoveriin tai alaiseen, jonka nenällä tuntuvat nököttävän aina kovin mustat silmälasit.

On raskasta kuunnella valitusta, joka ei koskaan tunnu ehtyvän. On myös raskasta johtaa alaista, jonka suhtautuminen asiaan kun asiaan, on aina vastustava, aggressiivinen ja epäilevä.

Jokainen valittaa joskus

Jokainen meistä kohtaa elämässään kriisejä ja tuskin kellään meistä on aina fiilis katonrajassa.  Työnohjaajana olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen suruja ja murheita pitää kuulla ja ottaa vastaan. Varsinkin esimiehen tehtävään kuuluu myös tuen, turvan ja rohkaisun antaminen sille työntekijälle, joka sitä kaipaa. Toisaalta toiset meistä ovat kriittisempiä kuin toiset ja onneksi näin on! Jokainen työpaikka kaipaa kriitikkoa, analyyttistä pohtijaa, joka ei purematta jokaista uudistusta muitta mutkitta niele.

On kohtuutonta joutua alati kuuntelemaan ehtymätöntä valitusvirttä

On kuitenkin eri asia, olla joskus ”molli” -voittoinen tai suhtautua asioihin kriittisesti kun viljellä jatkuvaa negaatiota. On  kohtuutonta muille työntekijöille joutua alati vastaanottamaan valitusvirttä, jonka syntyperään ei pysty vaikuttamaan.  Työnohjaajana toivoisin ihmisiltä rohkeutta ottaa työpaikallaan puheeksi, millaista puhetta enimmäkseen siellä haluaisi kuulla: Nähdäänkö mahdollisuuksia, loputtomien uhkakuvien sijaan, nähdäänkö osaamista toivottomien tunareiden sijaan, nähdäänkö iloa ja innostusta, vihan ja lamaannuksen sijaan tai halua sitoutua ja vaikuttaa välinpitämättömyyden sijaan.

Kuka hyötyy valitusvirrestä?

Valitusvirsissä, joiden aiheuttajaan ei ole tarkoituskaan puuttua on se vika, että siitä ei hyödy kukaan. Pitkässä juoksussa se rapauttaa aina työilmapiiriä, työssäjaksamista, työniloa ja hyvää fiilistä.

Ratkaisukeskeisyyden perusviesti on:  ”se mihin huomio keskittyy, se kasvaa ja voimistuu”. Kiinnitä huomiosi siihen mikä on hyvää, toimivaa ja mahdollista. Se hyödyttää kaikkia!

Pia Vilanen, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, Luotain

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto