fbpx

Johdon työnohjaajakoulutus

marras 17, 2021 | Ajankohtaista

Luotaimessa alkaa Sued Managementin ohjelman mukainen Johdon työnohjaajien ja Suomen työnohjaajien hyväksymä johdon työnohjaajakoulutus vielä tämän vuoden puolella 16.12.2021.

Kyseessä ovat kahden vuoden opinnot ja 80 op. kokonaisuus sisältäen 26 lähipäivää. 

Koulutus on tarkoitettu eri ammattialojen johto- ja esimiestyössä työskenteleville henkilöille. Koulutus on erinomaista johtajakoulutusta sisältäen myös ns. klassisen työnohjaajakoulutuksen ja erikoistumisen johtamistyön ohjaamiseen ja valmennukseen. Aikaisempaa ohjauskokemusta ei edellytetä. 
Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa CSLE®-pätevyyden ja voi hakea Johdon työnohjaajat ry:n ja Suomen työnohjaajat ry:n jäsenyyttä. Koulutus antaa valmiudet toimia itsenäisenä työnohjaajana/coachina ja johdon työnohjaajana yksilö-ja ryhmätyönohjauksessa ja työyhteisöjen kanssa. Opintoja voi myöhemmin jatkaa suorittamalla esimerkiksi Master-CCS®-(kriisivalmentaja/-sovittelija) ja Master-TSC®(alan kouluttaja)-pätevyyden.

Koulutuksen rakenne, laajuus ja pääteemat:
Koulutuksessa on yhteensä 26 lähiopetuspäivää, jotka toteutetaan pääsääntöisesti kahden päivän jaksoissa kahden vuoden aikana. Ohjelma sisältää teoriaseminaarit harjoituksineen, etä- ja verkko-opiskelua ja vertaisryhmätyöskentelyä sekä työnohjaajana, johdontyönohjaajana/coachina toimimista 80h sekä diplomityön. Ohjauksen ohjaus (60h) sisältyy koulutukseen eikä siitä peritä eri korvausta. Pääteemat painottuvat johtamiseen, johtajuuteen, työnohjauksen/coachingin perusteoriaan ja käytäntöön, ohjaustoiminnan vaikuttavuuteen ja tarpeellisuuteen, yksilön elämänkulun psykososiaalisiin aspekteihin, ryhmädynamiikan hyödyntämiseen ja SUED-ja FABULA-mallien käyttöön.

Kouluttajat:
Vastuukouluttajana toimii MARITA PAUNONEN-ILMONEN (väitellyt työnohjauksen vaikuttavuudesta) prof.(emer.) Ph.D; R.N; M.Ed; ET.psykoterapeutti; Master-CSLE® ja alan muita asiantuntija-opettajia yms Ulla Heinonen ja Matti Nokela. Kaikilla opettajillamme on työnohjausalan monialakoulutukset ja opettajalta vaadittava pedagoginen koulutus sekä alan julkaisu-ja tutkimustoimintaa pitkän käytännön ohjauskokemuksen lisäksi. Koulutuksessa on laatukriteereihin perustava arviointiprosessi.

Koulutuksen hinta:
Koulutuksen kokonaishinta on 3900 EUR+Alv.24%, laskutus tapahtuu lukukausittain (4 lukukautta) Hintaan sisältyy opetus, oppimateriaalit, koulutustyönohjaus ja ohjauksen ohjaus. CSLE®-nimikesuojauksen käyttöoikeus 100 EUR(Alv 0%).

Koulutuspaikka: 
Paikkana on Luotain Consulting Oy:n tilat Tampereen Klingendahlissa, Pyhäjärvenkatu 5. Ohjelman ensimmäisellä jaksolla 16.-17.12. tutustumme toisiimme ja koulutusohjelman suorituskriteereihin, sekä opimme ohjaustoiminnan perusteita. Koulutuksen seuraava lähijakso on helmikuussa. 

Haluatko mukaan?

Ota yhteyttä ja kysy lisää:

Marita Paunonen-Ilmonen

Professori (emer.) Ph.D;R.N; M.Ed;Et.psykoterapeutti; Master-CSLE®
STOry:n ja johdon työnohjaajat ry:n kunniajäsen
Erityisasiantuntija, vastuukouluttaja
Puh. 050 68 897
[email protected]

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto